Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

"Ei satu, ei satu, ei satu!"

Urheilijana minun täytyy usein mennä epämukavuusalueelle ja vielä sen yli. Nautin siitä (tai oikeastaan sen jälkeisestä tunteesta) enhän mä muuten tätä tekisi, eikä kehitystäkään kauheasti tapahtuisi.



Mulla on nyt kuitenkin ollut kauan oman kropan terveyden kanssa ongelmaa. En ole pitkään aikaan pystynyt urheilla ilman kipua. Luulin sen olevan jo takanapäin, mutta olin väärässä. Yritän usein myös kieltää kivun itseltäni, vaikka kuinka sattuisi puren hammasta ja painan vain eteenpäin hokien päässäni "ei satu, ei satu, ei satu". Nyt kun sen kirjoittaa niin sehän kuulostaa oikeasti ihan hölmöltä. Kai siinä jotenkin hämärtyy itseltäkin se tunne milloin sattuu ja milloin ei, kun jatkuvasti venyttää kipukynnystään. Painikin on toki sellainen laji, jossa ruhjeisiin ja mustelmiin tottuu ja yleensä OIKEASTI sattuu ja paljon, jos joutuu keskeyttämään.


Paini on ollut näiden kipujen kanssa todella vaikeaa. Hammasta purren ja itkua pidätellen oon mennyt eteenpäin (tai oikeastaan junnannu…

Viimeisimmät blogitekstit

Mitä mulle kuuluu?

Uusi vuosi, sama vanha minä

Ajatuksia sumuisella lenkkipolulla

Aika mennä eteenpäin

Millaisilla väreillä sinä maalaat taulusi?

Mistä on täydellinen sunnuntaiaamu tehty?

Löytyykö suurin esteesi elämässäsi sittenkin peilistä?

Back to school ja meidän vaellusreissu

Mökkeilyä ja huippu porrastreeni

Syvään henkeä ja puhalla ulos, ehkä joku päivä taas pystyy hengittää