Voimistelusta painiin

Oon muutaman kerran maininnut täällä blogin puolella urheilevani. Nyt ajattelin, että olis hyvä aika avata teille vähän näitä mun urheilu kuvioita. Siis mitä teen, miten paljon ja kuinka tärkeetä se on mulle. Toki nyt mulla on mennyt koko alkuvuosi kaikenmaailman sairasteluissa, eikä oo urheilusta meinannut tulla oikeen mitään. Katkonaisesti päässyt aina treenaamaan, kunnes taas ilmennyt jotain, mikä pistänyt sivuun treeneistä. Noh, ainakin on aikaa kirjoittaa. Ujutin tänne mukaan muutamia kuvia matkanvarrelta.

Harrastan siis painia. Tai ei se oikeastaan ole enään harrastus. Urheilu on mulle elämäntapa ja siinä tähtään huipulle. Ensin voitais kuitenkin kattoa mun urheilutaustaa.  Mulla on siis vahva voimiselutausta. Harrastin 11 vuotta acrobatiaoimistelua ennenkö vaihdoin kokonaan painin puolelle. Voimitelusta löytyykin enemmän mun instagramin puolella. Voimistelussa ehdin saavuttaa kansainvälisten kisojen voittoja Sveitsissä, Hollannissa ja Virossa sekä acrobatiavoimistelun ensimmäisen  suomenmestaruuden naisten pareissa. Vuonna 2015 minut ja parini valittiin Vuoden Suomen acrobatiavoimistelijoiksi. Acrobatiavoimistelusta oon saanut tosi hyvän pohjan painiin. Molemmat ovat todella monipuolisia lajeja ja kun menin voimistelusta painiin se perus pohja oli jo rakennettu, enää ei tarvinnut muuta kuin hankkia voimaa lisää ja koko ajan oppia paremmin painimaan. Oonhan mä voimistelun lisäksi nuorempana myös käynyt läpi kaikennäköiset satujumpat, temppukoulut ja tuli sitä silloin ihan pienenä siellä painikoulussakin hetki oltua, mutta silloin voimistelu vei voiton. Yleisurheilua on myös tullut kokeiltua ja siellä puolella juoksu oli se mun juttu. Oheisharjoitteluna tykkään juosta edelleen.

Mikä sitten sai mut vaihtamaan lajia? No perheessäni paini on aika olellinen osa kaikkea ja jotenkin koin painin enemmän mun juttuna, vaikka olihan voimistelukin tietysti mun juttu. Enhän mä sitä muuten olisi 11 vuotta harrastanut. Voimistelussa mulla tuli kuitenkin vastaan semmosia ongelmia, että lajinvaihto oli järkevin ratkaisu. Ja onhan mulla edelleen ikävä voimistelua, mutta nykyään voimistelen ja venyttelen omaksi ilokseni painin ohessa.

Mitä mä siis nyt teen ja kuinka mä treenaan? Painin. Ja treeniohjelmassa on painiharjoituksia tietysti. Painiharkat ovat monipuolisia ja koostuvat yleensä hyvästä lämmittelystä, jumpasta, joskus pallopelliä, sitten yleensä tekniikkaa ja painimatseja. Oheisharjoitteluna meillä kuuluu punttitreeniä, juoksua, kahvakuulaa ja kaikkea monipuolista koko kehon harjoittelua. Painin aloitin kunnolla vasta viisitoistavuotiaana. Olen nyt siis lukion ekalla urheiluakatemiassa, joten aamutreenit ja treenit yleensäkkin saa hyvin muovattua koulun kanssa. Treenaan noin 8-11 kertaa viikossa. Toki kisaviikoilla sitten vähän vähemmän ja leiriviikoilla saattaa olla enemmän. Mulla ongelmana on usein se, että treenipareja ei meinaa kovin montaa olla kun Suomessa tytöt eivät paljon painia harrasta. Ja kuten alussa jo kerroin olen ollut tänävuonna tosi paljon sivussa ja suurin harmitus on se, että tältä vuodelta jää kaikki tärkeimmät kisat välistä.
Mutta nyt ei auta kuin saada itsensä kunnolla kuntoon ja sit takas kunnon treenaamisen pariin.

 Haluaisin täällä enemmänkin kirjotella urheilu- ja treenijuttuja. Eli olis kiva kuulla, mitä te haluaisitte tietää tai kuulla. Mielelläni kerron paljon lisää.



 -Saga

Kommentit

Suositut tekstit